NetEnt on päättänyt laittaa klassikkonsa uuteen uskoon ja tällä kertaa vuorossa on Dazzle Me -kolikkopeli, josta saadaan nyt uusi versio, Dazzle Me Megaways! Arvostelun lukemalla pääset jyvälle siitä, miltä peli näyttää suhteessa alkuperäiseen versioon.

Dazzle Me Megaways on NetEntin neljäs peli, jossa päästään nauttimaan Megaways-ominaisuudesta. Alkuperäisen pelin 76:sta voittolinjasta on nyt hypätty yhteensä 99 225:een voittolinjaan, joten voittoja voi syntyä milloin tahansa. Myös volatiliteetti on saanut kasvojen kohotuksen ja matalan sijaan se on nyt keskiluokkaa. Peli julkaistaan 20. toukokuuta ja siihen pääsee tutustumaan heti julkaisupäivästä lähtien Huikee Kasinolla.

Hyppää mukaan huikeaan meininkiin Huikee Kasinolle klikkaamalla tästä!

Dazzle Me Megaways – Huikaisevan häikäisevä uutuus

NetEntin alkuperäinen julkaisu on saanut suorastaan uuden elämän Megaways-ominaisuuden myötä ja tarjolla onkin tuore versio varmasti monille tutustua alkuperäisestä, vuonna 2015 julkaistusta pelistä. Jos peli ei ole ennestään ollenkaan tuttu, on nyt hyvä tilaisuus tutustua siihen. Kaiken kaikkiaan sitä voidaan kehua varsin kepeäksi ja iloiseksi peliksi.

Äänimaailma kolikkopelissä on varsin kevyt ja yksinkertainen. Rullilla kuulee enemmänkin syntyvien voittoyhdistelmien kilinää, joten tällä kertaa äänimaailma tuskin ketään ainakaan alkaa ärsyttämään. Tietenkin menevämmästä meiningistä pitäville kyseinen äänimaailma ei välttämättä ole tarpeeksi jytkeä, mutta isommalle yleisölle se sopii.

Pelin toiminta ja symbolit

Kuten jo aikaisemmin todettua, pitää Dazzle Me Megaways -kolikkopeli sisällään mukavan määrän voittolinjoja, kokonaisuudessaan 99 225 kappaletta. Pelirullilta löytyy 6 riviä, kun sarakkeiden pituus puolestaan vaihtelee kahden ja seitsemän välillä. RTP eli palautusprosentti on kooltaan 96,10 % ja volatiliteetiltaan peli on keskiluokkaa. Panoksen kokoa voi vaihdella 0,10 ja 50 euron välillä. Maksimivoitto pelistä on vielä mysteeri, mutta selviää varmasti jossain vaiheessa, kun peli julkaistaan pelattavaksi. Julkaisupäivä on 20. toukokuuta 2021.

Pelin perussymbolit muodostuvat kuudesta erilaisesta jalokivestä. Näiden lisäksi rullilla nähdään neliapiloita, sydämiä, kelloja sekä seiskoja. Scatterina toimii hyvinkin kuvaava ”Free Spins” -symboli ja wildin roolia toimittaa timantti.

Ilmaiskierrokset ja bonuspeli

Dazzle Me Megawaysin peruspeli rakentuu luomivyöryefektin ympärille. Voittavan yhdistelmän syntyessä symbolit tippuvat pois rullilta ja luovat näin lisää tilaa uusille symboleille, jotka niin ikään voivat muodostaa voittavan yhdistelmän. Toiminto jatkuu niin kauan, kunnes voittavaa yhdistelmää ei enää synny.

Peruspelissä sekä ilmaiskierroksilla nähdään ominaisuus nimeltä Dazzling Wild Reels. Kyseinen ominaisuus tuo rullille jopa 3 saraketta, joilla pyörii pelkästään wild-symboleita.

Ilmaiskierroksilla Dazzling Wild Reels on nähtävillä jokaisen pyöräytyksen aikana. Itse ilmaiskierroksille pelaajat pääsevät neljän scatterin voimin. Jos scattereita ilmestyy enemmän kuin neljä, saa pelaaja kustakin niistä neljä ilmaiskierrosta lisää. Ilmaiskierroksilla wild-sarakkeilla näkyvien wild-symbolien määrä riippuu sarakkeen yläpäässä ilmoitetusta numerosta. Kukin sarake lähtee liikkeelle kahdesta wildista ja niiden määrä kasvaa yhdellä aina, kun wild-symboli on osana voittoyhdistelmää.

Yhteenveto

NetEntin pian julkaistava uutuus on mielenkiintoinen lisä pelivalmistajan pelitarjontaan. Pelikokemus on toimiva eikä pelissä ole sen isommin valittamisen sijaa, mutta peli voisi kaivata lisää persoonallisuutta. Alkuperäiseen peliin verrattuna kehitystä on kuitenkin tapahtunut ja vieläpä parempaan suuntaan. NetEntin pelit ovat aina kokeilemisen arvoisia, joten jos tämän Megaways-pelin originaali versio on jäänyt kokeilematta, pääsee sitä nyt matustelemaan kymmenillä tuhansilla voittolinjoilla höystettynä.

Huikee Kasino on nimensä mukaisesti huikea ja pyrkii tarjoamaan pelaajille mahdollisimman mukavan ja kivuttoman pelikokemuksen. Pelien pariin pääsee pelkällä talletuksella ja pelattavaa riittääkin runsaasti kaikissa kategorioissa. Bonuksia tarjotaan toistaiseksi vain vip-ohjelman kautta, mutta ainakaan nyt ei tarvitse huolehtia kierrätysvaatimusten täyttämisestä.

Hyppää mukaan Huikee Kasinon mahtavaan meininkiin klikkaamalla tästä!