The Border on Nolimit Cityn uusin luomus. Tällä kertaa yhtiö on rakentanut klusterivoittoihin (Cluster Pays) pohjautuvat videoslotin. Voittolinjoja ei siis ole, vaan tavoitteena on saada mahdollisimman suuria klustereita. Voittopotentiaali on yli 44 000 x panokseen nähden. The Border julkaistaan virallisesti 13.9.2022.

THE BORDER – NOLIMIT CITYN ENSIMMÄINEN KLUSTERIVOITTOIHIN PERUSTUVA SLOTTI

Nolimit Citylle ei näytä tulevan loppua, sillä taas on uusi peli tulossa linjastolta pihalle. Hetki sitten julkaistuja pelejä on mm. The Rave, Folsom Prison sekä Road Rage. Uusi The Border jatkaa samaa linjaa muiden pelien kanssa, eli kyseessä on korkean varianssin slotti – todella suurella voittopotentiaalilla. 

Teema on jälleen kerran omaperäinen. The Border pelissä eletään utopistisessa maailmassa ilman rajoja tai muureja. Pelissä nähdään esimerkiksi huumeparoni, amerikkalainen sotilas, vankikarkuri sekä monia muita. 

Pelin toiminta ja symbolit

The Board eroaa ulkoisesti muista Nolimit Cityn peleistä. Tässä pelissä on oletuksena 6x6-ruudukko, eikä voittolinjoja ole. Kyseessä on yhtiön ensimmäinen klusterivoittoihin pohjautuva videoslotti. Peli on mekaniikalta siis samanlainen, kun suomalaisten rakastama Reactoonz (Play’n Go).

Volatiliteetti on tuttuun tapaan maksimaalisen korkea (10/10). Voittopotentiaali on jopa 44 288x panokseen nähden – eli pelin päävoitto on 4,4 miljoonaa euroa.

Voittojen frekvenssi on verrattain korkea, jopa 30 %. Palautusprosentti (RTP) on peruspelissä 96,17 %.

Symboleista löytyy melkoisen sekalainen seurakunta – on huumeparonia, jenkkisotilas, sheriffi, vankikarkuri sekä monia muita. 

Ilmaiskierrokset ja bonuspeli

The Border omaa kaksi (2) bonuspeliä, jotka molemmat voi ostaa suoraan hintaan 98x - 914x panos. Pelissä on myös Nolimit Citylle uskollisia erikoistoimintoja. 

Pelin bonustoiminnot: 

Pyörittämällä bonukseen pääsee teoreettisesti suhteessa 1/260. Kuten voimme huomata, on bonus suhteellisen harvinainen tässä pelissä.

Bonuksen voi myös ostaa suoraan. Mule Spins kustantaa 98 x panos, ja RTP nousee jopa 96,32 %. Coyote Spins kustantaa 914 x panos, ja RTP on 96,03 %. 

Pelaajalla on myös kolmas vaihtoehto, eli arpoa sattumanvaraisesti näiden bonusten välillä – se kustantaa 506 x panos. Mahdollisuus saada parempi bonus on 50/50. RTP on 96,05 %.

Kuten jokainen voi huomata, on palautusprosentti parhaimmillaan Mule Spins-bonuksessa sekä normaalissa peruspelissä. 

Yhteenveto

The Border osuu ja uppoaa. On hienoa nähdä, että Nolimit City jaksaa vielä yrittää jotakin erilaista – ainakin erilaista omalle tuotannolleen. Klusterivoitot eivät ole uusi innovaatio, mutta Nolimit Citylle kyseessä on uudenlainen kokeilu. Meidän mielestämme tulos on vähintäänkin onnistunut. 

Kiitosta The Border saa grafiikoista, mutta erityisesti äänimaailmasta. Etenkin bonuspelissä ääniraita on kuin seikkailuelokuvasta. 

Luonnollisesti bonuksen voi ostaa suoraan 98x - 914x panoksen hinnalla. Muista olla varovainen ostobonusten kanssa, etenkin kalliimman bonuksen suhteen. Palautus voi olla 0 euroa yksittäisillä ostoilla. 

Mielipiteitä on monia, mutta meidän mielestämme The Border on ensikosketuksen perusteella paras Nolimitti pitkään aikaan. Kokeilkaa ihmeessä, mutta muistakaa varautua äärimmäisen korkeaan volatiliteettiin – kuten aina.