NetEnt kasinot – innovatiivista pelaamista

NetEnt on yksi maailman suosituimmista ja suurimmista pelitaloista tällä hetkellä. Yhtiö perustettiin jo vuonna 1996 ja ensimmäiset NetEnt kasinot näkivät päivänvalon vuonna 2000. Vuosien aikana yhtiön kehittelemät innovatiiviset ja omalaatuiset pelit ovat nauttineet yleisön suurta suosiota ja yrityksen vakaa kasvu jatkuu edelleen. Tänä päivänä yhtiön leivissä työskentelee yli 1 000 henkilöä ympäri maailman ja esimerkiksi vuonna 2018 sen myynti lisääntyi jopa 9 prosenttiyksikköä. Pelituottajan vankasta asemasta kasinoalalla kielii myös se, että internetin arvostelusivustot ovat täynnä positiivisia NetEnt kokemuksia.

NetEnt pelit ovat tunnettuja hauskoista teemoistaan ja taidokkaasta toteutuksestaan. Pelivalikoimasta löytyy yhteensä yli 200 peliä, jotka on jaoteltu seitsemään eri kategoriaan. Beyond Retro -pelien teemassa haetaan menneiden aikojen tunnelmaa ja The Classics -valikoimasta löytyy yhtiön kaikkien aikojen suosikkipelit. Action and Adventure -pelien teemat ovat seikkailu- ja toimintahenkisiä, Rainbow Road -slotit värikkäitä sekä hieman lapsenomaisia ja Name and Fame -osiosta löytyy puolestaan NetEntin kehittelemät musiikkiin, tv-sarjoihin ja elokuviin pohjautuvat pelit. Live-pelit ja pöytäpelit on nimetty NetEnt Liveksi ja On The Tableksi.

Yobetit
€150 BONUS
KOTIUTUKSET 5 MIN
LVbet
€1000 BONUS
1000 ILMAISKIERROSTA
Casiplay
€800 BONUS
100 ILMAISKIERROSTA
bCasino
€500 BONUS
50 ILMAISKIERROSTA
Simppeli
€500 BONUS
KOTIUTUKSET 5 MIN

NetEnt casino tuo peli-iloa suomalaisille

NetEnt kasinot ovat monelle kotimaisillekin pelaajille tuttuja pelipaikkoja, joissa ollaan totuttu viihdyttäviin pelihetkiin. Ei ole ollenkaan tavatonta, että uuden pelipaikan tervetulotarjouksesta tai kausittaisesta kampanjasta on mahdollista napata runsas NetEnt bonus, sillä yhtiön pelit ovat yleinen näky erilaisten tarjousten yhteydessä. Moni suomalaispelaaja on pyörittänyt ilmaiskierroksensa esimerkiksi suositussa Starburst-pelissä tai tuhlannut talletusbonuksiaan innovatiiviseen Gonzo´s Quest -slottiin. NetEntin pelit ovat oiva valinta suomalaispelaajille siitäkin syystä, että ne tarjoilevat alan kilpailukykyisimpiä palautusprosentteja; pelien RTP:t ovat nimittäin 95 – 98 % luokkaa.

Suomi on yksi maailman edelläkävijöistä, mitä tulee mobiililaitteiden käyttöön ja siksi NetEntin pelit sopivat kotimaisten pelaajien tottumuksiin kuin nenä päähän. Yhtiö on kehitellyt oman Touch-teknologian, joka mahdollistaa mobiililaitteilla pelaamisen mutkattomasti ja vaivattomasti missä vain. Touch on rakennettu responsiivista teknologiaa hyväksi käyttäen, mikä tarkoittaa, että pelisivusto optimoituu ongelmitta kaiken kokoisille älypuhelinten ja tablettien näytöille ilman erillistä sovelluksen lataamista. Pelin toimintojen ohjaus ja kelojen pyörittely käy kätevästi pelkällä kosketuksella ja jopa live-pelien reaaliaikainen pelaaminen käy vaivatta millä tahansa laitteella.

Kasino

bonus

TIETOA

VierailE

ARVOSTELU

Zet Casino
€500 BONUS
200 ILMAISKIERROSTA
  • Hyvä bonus
  • Paljon maksutapoja
  • VIP-kohtelu
Greenplay
€150 BONUS
50 ILMAISKIERROSTA
  • Reilut bonusehdot
  • Hyvä pelitarjonta
  • Loistava mobiilissa
Kassu
TALLETA JA PELAA
100 ILMAISKIERROSTA
  • Kotiutukset 5 minuutissa
  • VIP-kohtelu kaikille
  • Upea live-kasino
Casiplay
€800 BONUS
100 ILMAISKIERROSTA
  • Tuliterä ja moderni
  • Paljon laatuvalmistajia
  • Zimpler ja Siru
LVbet
€1000 BONUS
1000 ILMAISKIERROSTA
  • Käsittämätön bonustarjous
  • Myös vedonlyönti
  • EU-lisenssi
bCasino
€500 BONUS
50 ILMAISKIERROSTA
  • Zimpler-talletus
  • Käteispalautus-keskiviikko
  • Päivittäinen latausbonus
Crowncas
€500 BONUS
-
  • NetEnt
  • Bingo
  • Live-kasino
CasinoCasino.com
€100 BONUS
10% KÄTEISPALAUTUS
  • €100 bonus + 10 % käteispalautus
  • Verovapaat voitot
  • Nopeat rahansiirrot
Pikakasino
Aidosti suomalainen
Voitot heti pankkitilille
  • Aidosti suomalainen
  • Ei rekisteröitymistä & pikanostot
  • Loistava design myös mobiilissa
Reeltastic
€500 BONUS
100 ILMAISKIERROSTA
  • Hauska fantasiateema
  • 200 % bonus heti kärkeen
  • Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset!
Svenreels
€500 BONUS
45 ILMAISKIERROSTA
  • Paljon huipputason slotteja
  • Erinomainen kampanjatarjonta
  • Julkaistaan lokakuussa
CBet
€500 BONUS
50 ILMAISKIERROSTA
  • Huima kasinopelivalikoima
  • Vedonlyönti ja live-vedot
  • Mega-ilmaispyöräytyksiä
Bacana Play
€100 BONUS
25 ILMAISKIERROSTA
  • Bonuskoodi: BACANA
  • Hyvä pelitarjonta
  • Upea live-kasino
Fun Casino
€998 BONUS
111 ILMAISKIERROSTA
  • ‍Hyvä mobiilikasino
  • Nopeat rahansiirrot
  • Helppo oppia
Lord of the Spins
€2000 bonus
200 ilmaiskierrosta
  • Hauska fantasiateema
  • Valtava aloitusbonus
  • Runsaasti ilmaiskierroksia
Lucky Louis Casino
-
100 ILMAISKIERROSTA
  • Hauska teema
  • MGA:n pelilisenssi
  • Pari kiinnostavaa valmistajaa
Kalevala Kasino
€150 BONUS
20 ILMAISKIERROSTA
  • Todella nopeat kotiutukset!
  • Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset
  • Suomalainen teema
Orient Xpress
€500 BONUS
100 ILMAISKIERROSTA
  • Ei kierrätystä ilmaiskierroksilla
  • Hyvä ja monipuolinen pelivalikoimaa
  • Loistava mobiilissa
Lucky Red Casino
€4000 BONUS
-
  • Erillinen pöytäpelibonus
  • Bitcoin-rahansiirrot
  • Real Time Gaming -pelit
Simppeli
€500 BONUS
KOTIUTUKSET 5 MIN
  • Nopea
  • Simppeli
  • Turvallinen
Nomini
7 ERILAISTA BONUSTA
EI VAADI REKISTERÖITYMISTÄ
  • Välittömät talletukset ja nostot
  • Uskomattoman hyvä pelitarjonta
  • Valitse oma bonuksesi!
Yeti Casino
€400 BONUS
-
  • Hauska jetiteema
  • Helppo käyttöliittymä
  • Laadukas bonusvalikoima
Evoreels
€500 BONUS
50 ILMAISKIERROSTA
  • Upouusi nettikasino 2019
  • Erinomainen kampanjatarjonta
  • Hyvät ja luotettavat maksupalvelut
NetBet
€200 BONUS
BOONUSKODI: 50ILMAISEKSI
  • Kaikki mahdolliset pelit
  • Ilmaiskierroksia ilman talletusta
  • Myös lottoa!
SuperNopea
TALLETA JA PELAA
KOTIUTUKSET 5 MINUUTISSA
  • Oikeasti huippunopea tilitön kasino
  • Loistava pelivalikoima + jättipotit
  • Mobiilikasino vailla vertaa
Eat Sleep Bet
€600 BONUS
50 ILMAISKIERROSTA
  • Hyvä bonus uusille pelaajille
  • Kampanjat vaihtuvat jatkuvasti
  • Loistava pelivalikoima ja mobiilikasino
Plush Casino
€850 BONUS
25 ILMAISKIERROSTA
  • Erittäin hyvä bonus
  • Bingo, keno ja muut kasinopelit
  • Zimpler-talletus onnistuu
Simple Casino
€500 BONUS
-
  • Huima määrä pelejä ja valmistajia
  • Upea live-kasino
  • Loistava mobiilissa
Pinnacle
€40000 RACE
-
  • Yli 900 kasinopeliä
  • Paljon maksutapoja
  • Loistava vedonlyönti
Dreamz Casino
KOTIUTUKSET 5 MIN
EI VAADI REKISTERÖITYMISTÄ
  • Kasino ilman tiliä
  • Loistava pelivalikoima ja mobiilikasino
  • Huippunopeat kotiutukset
Craze Play Casino
€500 BONUS
150 ILMAISKIERROSTA
  • Paljon kampanjoita
  • Verottomat voitot
  • 10 ei talletus ilmaiskierroksia
Light Casino
€500 BONUS
200 ILMAISKIERROSTA
  • Paljon kampanjoita ja ilmaiskierroksia
  • Hyvät VIP-edut
  • Uusi kehittyvä kasino
Yobetit
€150 BONUS
KOTIUTUKSET 5 MIN
  • Viikottaiset kampanjat
  • Kasino ja vedonlyönti
  • Suunniteltu mobiilikäyttöön
BooCasino
€500 BONUS
100 ILMAISKIERROSTA
  • Ainutlaatuinen teema
  • Hyvät kampanjat
  • Yli 1000 huippupeliä
Casino Winner
€50 BONUS
5 € ILMAISVETO + 20 KIERROSTA
  • Upea 25 € bonus minikierrätyksellä
  • 2 sähköpotkulautaa jaossa joka päivä
  • Kasinopelit ja vedonlyönti
Omnia Casino
100 ILMAISKIERROSTA
10 € TALLETUKSELLA
  • Pelaa ilman rekisteröitymistä
  • Hyvä pelitarjonta ja kampanjat
  • Voita 100 000 Omnia-kolikkoa!
Playkasino
€50 BONUS
50 ILMAISKIERROSTA
  • Upea pelivalikoima ja jättipotit
  • Tuottoisa VIP-ohjelma
  • Asiakaspalvelu 24/7
Slots.io
KOTIUTUKSET 5 MIN
EI VAADI REKISTERÖITYMISTÄ
  • Pelaa rekisteröitymättä!
  • Yli 1500 pelin valikoima
  • Selkeä ja helppokäyttöinen
Slotnite
€1250 BONUS
200 ILMAISKIERROSTA
  • Monipuolinen VIP-klubi
  • Huikean hyvä pelitarjonta
  • Loistava mobiilissa ja tietokoneella
Royal Spinz
€800 BONUS
30 ILMAISKIERROSTA
  • 400 % bonus heti
  • Bitcoin ja Zimpler
  • Laadukas pelikattaus
Classy Slots
€800 BONUS
30 ILMAISKIERROSTA
  • Todella hyvä 400 % bonus
  • Upea live-kasino
  • Kampanjat täyttä rautaa
Slotty Vegas
€350 BONUS
135 ILMAISKIERROSTA
  • Klarna ja Zimpler
  • Asiakaspalvelu 24/7
  • Loistava mobiilissa
Fastbet
€50 BONUS
EI KIERRÄTYSVAATIMUSTA
  • Omaperäinen bonustarjous
  • Voitot tilille viidessä minuutissa
  • Upea kasino ja vedonlyönti
KTO
€1700 BONUS
-
  • Kasino, keno ja vedonlyönti
  • Erittäin hyvä bonus
  • Live-kasino laatutyötä
Chomp Casino
€500 BONUS
100 ILMAISKIERROSTA
  • Paljon pelivalmistajia
  • Ilmaiskierroksia jaossa jatkuvasti
  • Hyvä mobiilikasino
Slotanza
€1000 BONUS
200 ILMAISKIERROSTA
  • Hyvä bonustarjous suomalaisille
  • Zimpler-talletusmahdollisuus
  • Paljon kolikkopelejä ja arpoja
Slotty Slots
€100 BONUS
25 ILMAISKIERROSTA
  • Triplaa ensitalletuksesi
  • Paljon erilaisia kolikkopelejä
  • PayPal- ja Zimpler-talletukset
In&Out Bet
TALLETA JA PELAA
10% KÄTEISPALAUTUS
  • Pelaa ilman tiliä
  • Jatkuva käteispalautus
  • Erittäin hyvä pelitarjonta
Zulabet
€500 BONUS
200 ILMAISKIERROSTA
  • Urheiluvedonlyönti
  • Hyvä bonus
  • Laadukas live-kasino
Svenbet Casino
€1200 BONUS
200 ILMAISKIERROSTA
  • Valtava bonustarjous
  • Huima valikoima pelejä
  • Upea live-kasino

NetEnt kasinot ja ilmaiskierrokset

Jos kasinoiden lahja uusille pelaajilleen on NetEnt ilmaiskierrokset, pelataan ne lähes poikkeuksetta kahdessa yhtiön pelissä. Starburst kuuluu pelivalmistajan varhaiseen tuotantoon, sillä peli on julkaistu jo vuonna 2012. Siinä lähdetään jännittävälle avaruusseikkailulle viisikelaiselle ja kolmeriviselle pelitaululle, joka pelaajien iloksi antaa voittoja molempiin suuntiin. Silloin tällöin taululle ilmestyy koko rivin peittävä tähti-wild, joka jää paikalleen uudelleenpyöräytyksen ajaksi. Tähtiwildeja voi ilmestyä yhdellä kierroksella jopa kolme kappaletta, mikä oikeiden voittosymbolien kanssa voi tuoda pelaajalle jopa 50 000 euron päävoiton. Palautusprosentti on 96,10 %.

Toinen klassikko, johon bonusrahoja voi päästä käyttämään on Gonzo´s Quest, joka julkaistiin vuonna 2010. Pelissä matkataan 1500-luvun Peruun ja lähdetään jännittävälle seikkailulle espanjalaisen Gonzon kanssa. Voittosymboleina hurmaavat teemaan sopivat historialliset kivilaatat, joita koristaa kaiverretut kasvokuviot. Gonzo´s Quest tarjoilee erikoistoimintoinaan niin ilmaiskierroksia kuin voittokertoimiakin ja pelin hurja päävoitto kohoaa jopa 375 000 euroon saakka. Pelitaulu on perinteiseen tyyliin viisikelainen ja kolmerivinen ja voittolinjoja siitä löytyy 20 kappaletta. Gonzo´s Questin teoreettinen palautusprosentti on 96 %.

NetEnt kasinot ja yhtiön kolme suosituinta peliä

Yksi NetEntin kaikkien aikojen suosituimmista peleistä on jännittävä ja tiivistunnelmainen Blood Suckers, jossa lähdetään verta hyytävälle seikkailulle vampyyrien, pahojen henkien ja veren tahraamien morsiamien seurassa. Pelissä on tarjolla niin jännittävä bonuspeli, kasapäin ilmaiskierroksia kuin inspiroiva 98 % palautusprosenttikin, joten ei ole ihme, että monet kotimaisetkin pelaajat ovat ottaneet slotin omakseen. Toinen suosiota nauttiva luomus tältä pelituottajalta on samannimiseen bändiin ja heidän musiikkiinsa pohjautuva Guns N´ Roses -slotti, jossa tarjolla on houkutteleva 96,97 % RTP.

Guns N´Roses -pelin parissa pelaajat pääsevät nauttimaan niin yhtyeen taidokkaasta musiikista kuin useasta eri erikoistoiminnostakin. Viisikelaisella ja kolmirivisellä pelitaululla on luvassa muun muassa bonuspelejä, ilmaiskierroksia sekä erikoiswildien kuorruttamia keloja. Kolmas kokeilun arvoinen, suurta suosiota nauttiva kolikkopeli on Narcos, joka perustuu samannimiseen Netflixin menestyssarjaan. Narcos vie pelaajansa Kolumbian kaduille, jossa pahuuden ilmentymä Pablo Escobar johtaa valtavaa huumebisnestään. Pelissä on nähtävissä useita sarjasta tuttuja hahmoja ja voittoja päästään tavoittelemaan niin liikkuvien wildien, ilmaiskierrosten kuin bonuspelienkin avulla.

NetEnt jackpotit

Miltei kaikki NetEnt kasinot ovat sisällyttäneet pelitarjontaansa myös yhtiön viihdyttäviä jackpot-pelejä, joiden potit kohoavat ajoittain jopa useisiin miljooniin euroihin. Suomalaispelaajille tunnetuin näistä lienee Mega Fortune Dreams, josta muuan helsinkiläismies nappasi hurjan 17,8 miljoonan euron potin vuonna 2013. Mega Fortune Dreamsin teema on ylellinen elämä ja pelissä nähdäänkin muun muassa timanttisormuksia, huvijahteja sekä kalliita shamppanjapulloja. Yhden NetEntin korkeimmista palautusprosenteista tarjoilee puolestaan Mega Joker -jättipottipeli, jossa RTP on hurjat 99 %. Mahtavien voittomahdollisuuksien lisäksi slotti tarjoilee viihdyttävän autenttisen pelinäkymän, sillä grafiikka mukailee vanhanajan hedelmäpelikoneita.

Muita syitä SIIHEN, miksi valita JUURI NetEnt kasino

NetEntin pelejä tarjoilevat kasinot ovat suomalaispelaajille luonnollinen valinta. Yhtiön pelit ovat selkeitä ja niiden säännöt on helppo ymmärtää. Lisäksi useimmiten pelien toiminnot on esitelty selkeällä suomen kielellä. Yhtiö on perustettu Ruotsissa, mikä jo itsessään kertoo vankkumattomasta skandinaavisesta laadusta ja yhtiön yli 20 vuoden ikä takaa puolestaan asiantuntevuuden kasinopelialalla. Viime vuosina NetEnt on kunnostautunut myös pöytäpelien ja live-pelien saralla, joten strategiapeleistäkin nauttivat pelaajat löytävät varmasti mieluisaa pelattavaa. Kirsikkana kakun päällä on se, että useilta NetEnt-kasinoilta löytyy eurooppalainen pelilisenssi, mikä merkitsee verovapaita kotiutuksia suomalaispelaajille.