Ihminen on luonnostaan luonteeltaan hyvin epäileväinen ja yleensä kaikki uusi otetaan hiukan epäröiden ja epäillen vastaan. Samaa voidaan sanoa myös e-urheilusta 2020. Uusi laji tuo eteen uudet haasteet ja tämä näkyy erityisesti erilaisten ennakkoluulojen, kuten myös huijausyritysten muodossa. Lue artikkeli!

E-urheilu tuo mukanaan uutta viihdettä, mutta myös uusia ongelmia

E-urheilu on yleistynyt hurjaa vauhtia viimeisten vuosien aikana. Laji on noussut paremmin ihmisten tietoisuuteen ja erityisesti Suomessa tätä on edistänyt suomalaisen ENCE:n menestys kyisessä lajissa. Nimensä mukaisesti e-urheilu sijoittuu elektroniseen maailmaan ja yleensä pelaaja istuu paikallaan suorituksen aikana. Pelaaminen tapahtuu tietokoneiden avulla ja peleinä toimivat erilaiset taistelu- ja strategiapelit. Monet saattavat tuhahtaa ajatukselle, mutta lajissa pyörii jopa miljoonien arvoiset voittopotit, joten se on kisaaville joukkueille kaikkea muuta kuin helppoa hassuttelua.

E-urheilun yleistyessä myös lajiin liittyvät ennakkoluulot ovat kasvaneet. Miten urheiluksi voidaan laskea laji, jossa pelaajat eivät edes urheile? Miten tietokoneella pelaaminen voidaan laskea urheiluksi? Ajat kuitenkin muuttuvat ja lajin kasvava suosio kertoo siitä, että se kiinnostaa pelaajia, kuin myös yleisöä.

Erilaiset pelit ja pelaaminen ovat kiehtonut ihmisiä läpi historian. Monenlaisia pelejä on kehitetty ja niitä on opetettu sukupolvilta toisille. Tätä nykyä ei tarvitse lähteä enää salakapakkaan pelaamaan, vaan pelit pyörivät kätevästi nettikasinoiden kautta. Mutta kuten nettikasinot myös e-urheilu aiheuttaa paljon keskustelua turvallisuuden sekä reiluuden merkeissä.

E-urheilu ja vilppi

Perinteisessä urheilussa on totuttu erilaisiin paljastuksiin dopingin käytön suhteen tai on saatu kuulla kisojen jälkeen, miten joku urheilija onkin joutunut luopumaan mitalistaan kiellettyjen aineiden käytön paljastuttua. Halu voittaa tai olla juuri se paras on monille sisäänrakennettu ominaisuus. Kilpailuvietti on hyvästä monilla elämän osa-alueilla, mutta se on tärkeää erityisesti ammattiurheilijoille. Pelkkä hyvä kunto ei riitä, vaan monesti voittaminen on enemmän kiinni korvien välissä olevista ajatuksista. Kaikilla motivaatio ja into treenaamiseen ja paremmaksi tulemiseen ei ole välttämättä yhtä kova, mutta voitontahto on silti olemassa. Tämä johtaa useat urheilijat kokeilemaan dopingia, kiellettyjä aineita. Kyseiset aineet auttavat esimerkiksi palautumaan paremmin tai nopeuttamaan lihaskasvatusta. Ne auttavat monin tavoin, mutta kilpailujen kannalta ne ovat kiellettyjä. Ne luovat epäreilun asetelman.

Samaa on nähty myös e-urheilun parissa. Vaikka toisin voisi luulla, on pelaaminen osallistujille varsin rankkaa ja peleistä tarvitaan palautumisaikaa kuin perinteisessä urheilussa konsanaan. Pelit vaativat paljon keskittymistä ja tätä on koitettu parantaa esimerkiksi erilaisilla piristeillä tai rauhoittavilla lääkkeillä. Tähän ei olla kuitenkaan jääty, vaan huijaaminen on edennyt myös itse pelien sisälle. Vuonna 2017 iso joukko e-urheiluvalmentajia jäi kiinni luvattoman bugin käytöstä Counter-Strike: Global Offensive -pelissä. Bugi mahdollisti valmentajan sijoittumaan näkymättömästi kartalle sekä näkemään, missä vastustajan pelaajat milloinkin olivat. Tämän myötä valmentaja pystyi antamaan joukkueelleen ohjeita, jotka antoivat epäreilun edun vastustajaan nähden. Yksi toimitsijakiellon saaneista valmentajista on ENCEäkin valmentanut Slaava Räsänen. Kyseinen henkilö sai yli 15 kuukauden toimitsijakiellon, jonka myötä e-urheiluympyrät ovat ainakin toistaiseksi hänen osaltaan jäähyllä. E-urheilua valvova Esports Integrity Comission (Esic) langetti tuomiot ja pyrkii parhaansa mukaan suitsemaan uuden lajin mukanaan tuomia ongelmia ja mahdollisia huijausyrityksiä.

Uudetkasinot.com jää seuraamaan tilannetta ja toivottaa kaikille oikein ihanaa ja rauhallista joulun aikaa!