Suomessa Veikkauksella on uhkapelien tarjonnan sekä mainostamisen yksinoikeus. Kuitenkin Euroopan Unionin vapaakauppasopimuksen luvalla myös ulkomaiset nettikasinot voivat tarjota pelattavaa suomalaisille. Ulkomaisten nettikasinoiden tuottama mainonta on ollut pitkään harmaalla alueella, mutta nyt Poliisihallitus on tarttunut kiinni Eurosport-kanavan mainontaan.  Eurosportille 800 000 euron uhkasakko – Nettikasinot ja mainonta käsittelee aihetta.

Eurosportin uhkapelien mainonnalle loppu uhkasakon myötä?

Gambling news kertoo artikkelissaan Poliisihallituksen Eurosport-kanavalle antamasta uhkasakosta, jonka arvo kohoaa jopa 800 000 euroon saakka. Sakon tarkoituksena on saada kanava lopettamaan uhkapelimainonta, joka on ristiriidassa Suomen lainsäädännön kanssa, jonka mukaan vain Veikkaus saa markkinoida pelejä Suomessa.

Poliisihallituksen mukaan kyseessä ei ole yksittäinen tapaus, vaan sen mukaan kanava on jatkanut mainostusta toistuvasti vuosien ajan. Mainoksia on nähty kanavan mainostaukojen aikana ja niitä on kohdistettu nimenomaan suomalaisille katsojille. Mainoksissa on esimerkiksi kerrottu mahdollisuudesta käyttää suomalaisia verkkopankkitunnuksia pelaamisen aloittamiseksi.

Ulkomaisten nettikasinoiden mainonta harmaata aluetta

Suomen lainsäädännön mukaan Veikkauksella on yksinoikeus uhkapelien tarjontaan ja mainontaan. Ulkomaiset nettikasinot ovat kuitenkin laillisia paikkoja suomalaisille pelaajille, sillä tämä on turvattu EU:n vapaakauppasopimuksen kautta. Ulkomaisten nettikasinoiden mainonta on kuitenkin ollut harmaata aluetta. Lainsäädäntö kieltää ulkomaisten kasinoiden käyttämän mainonnan, mutta samalla Poliisihallituksen on ollut vaikeaa puuttua esimerkiksi ulkomaisten televisiokanavien käyttämään mainontaan tai yksittäisten sosiaalisessa mediassa toimivien henkilöiden julkaisuihin.

Eurosport-kanavan tapauksessa poliisihallitus kuitenkin täsmentää, että kanavan käyttämä mainonta on yhtä lailla kiellettyä Suomessa, vaikka se käytännössä toteutettaisiinkin Suomen rajojen ulkopuolelta käsin.

Useita muistutuksia ennen varsinaista uhkasakkoa

Ennen uhkasakon antamista poliisihallitus otti yhteyttä tv-kanavaan ja muistutti Suomen lainsäädännöstä uhkapelimainonnan osalta. Tähän ei kuitenkaan reagoitu televisiokanavan osalta mitenkään, vaikka se lähetettiin kanavalle vuoden 2021 keväällä, noin puoli vuotta ennen uhkasakon antamista. Tätä ennen kanavaa on muistuteltu useampaan otteeseen lainsäädännön seikoista, mutta kanava ei ole näihin millään tavalla tarttunut.

Poliisihallitus on antanut kiellon Eurosport 1 -kanavalle ja se on voimassa kolmen kuukauden ajan. Jos tätä ei noudateta, tulee poliisihallituksen antama uhkasakko lainvoimaiseksi. Toimijalle halutaan kuitenkin antaa vielä mahdollisuus muuttaa toimintatapaansa sekä tulla kuulluksi.

Uhkasakon taustalla lainsäädäntö, mutta myös hupenevat varat

Veikkauksen saamia tuottoja käytetään yhtiön rahoittamisen lisäksi myös yleishyödyllisiin tarpeisiin. Edunsaajia ovat muun muassa taide ja huippu-urheilu. Veikkaus on vähentänyt peliautomaatteja sekä pelisaleja, ja pelaamisen vähentyessä sen tuottoihin on tullut lovi. Tiukalla lainsäädännöllä mainostuksen sekä pelien tarjonnan suhteen se pyrkii takaamaan omat odotetut voittonsa. Uutisoimme jonkin aikaa sitten lakiuudistuksesta, jonka tarkoituksena olisi estää suomalaisten pelaajien tekemät talletukset ulkomaalaisille nettikasinoille. Jos lakiuudistus menee läpi, voi se vaikeuttaa pelaamista ainakin jossakin määrin, mutta se tuskin kuitenkaan kokonaan sitä pystyy estämäänkään. Aika näyttää, mihin lainsäädäntö sekä Veikkauksen toiminta etenevät.