Evolution Gaming jatkaa uusien tuulten rintamalla ja on julkistanut 12. huhtikuuta ostavansa pelivalmistaja Big Time Gamingin. Evolution Gaming oli vuonna 2020 mukana suuressa yrityskaupassa, jossa se osti ja sulautti NetEntin osaksi omaa toimintaansa. Oston myötä iso joukko NetEntin työntekijöitä jäi työttömäksi, miten käy tällä kertaa Big Time Gamingin alla työskenteleville?

Evolution Gaming vahvistaa asemaansa nettikasinoiden saralla

Casinobeats kertoo artikkelissaan 12. huhtikuuta Evolution Gamingin ilmoituksesta, jossa se ilmoitti ostavansa australialaisen pelivalmistajan Big Time Gamingin. Evolution oli jo ennen tekemiänsä yrityskauppoja varsin iso tekijä nettikasinoilla. Evolution on tunnettu live-kasinopeleistään ja sitä pidentääkin juuri live-pelien uranuurtajana. Pelivalmistaja on tuonut tarjolle perinteisten live-pelien, kuten blackjackin sekä ruletin lisäksi myös uudempia vaihtoehtoja, esimerkkinä Monopoly Live sekä Lightning Dice.

Kyseiset esimerkit varmasti antavat hyvän kuvan siitä, että pelivalmistajan ideat tuskin ovat loppumassa aivan hetkeen. Nyt kun mukaan on otettu vielä Big Time Gaming, tulee yhteistyö poikimaan varmasti entistä jännittävämpiä sekä viihdyttävämpiä pelejä.

Yrityskaupan hinta 450 miljoonaa euroa

Aivan pienellä taskurahalla Evolution Gaming ei kuitenkaan Big Time Gaming -pelivalmistajaa itselleen saa, vaan se pulittaa tästä kaupasta runsaat 450 miljoonaa euroa. Viimevuotisen NetEntin oston rinnalla summa on kuitenkin varsin maltillinen. NetEntin kaupan hinnaksi muodostui nimittäin lähes kaksi miljardia euroa. Kauppa NetEntin suhteen saatiin päätökseen joulukuussa eikä Evolution jäänyt kauaa aikailemaan uuden oston suhteen, sillä noin neljän kuukauden jälkeen se on iskenyt kyntensä kiinni BTG:en.

Evolution Gamingin hallituksen puheenjohtaja Jens von Bahr kommentoi ostoa seuraavasti: ”Uuden yrityskaupan myötä vahvistamme strategisesti asemaamme nettikasinomarkkinoiden johtavana pelivalmistajana.” Von Bahrin mukaan Evolution odottaa pian alkavaa yhteistyötä Big Time Gamingin kanssa jo innokkaana. Puheenjohtajan mukaan yritykset sopivat yhteen varsin hyvin. Big Time Gamingin innovatiivinen sekä uniikki tyyli sopii Evolutionin avoimeen ja eteenpäin suuntautuvaan asenteeseen kuin nenä päähän.

Big Time Gaming innoissaan yhteistyöstä

BTG:n toimitusjohtaja Nik Robinson yhtyy von Bahrin sanoihin ja kommentoi yrityskauppaa seuraavin sanoin: ”BTG sekä Evolution kumpikin liikkuvat eteenpäin luottaen innovaatioihin ja sopivatkin näin ollen erityisen hyvin yhteen. Pelaajat pääsevät tulevaisuudessa nauttimaan viihdyttävistä kasinopeleistä.”

Yrityskaupan hinnasta Evolution Gaming maksaa heti kättelyssä 220 miljoonaa euroa. Loput summasta, 230 miljoonaa euroa pelivalmistaja maksaa osissa tulevien vuosien aikana. Heti kättelyssä maksettavasta summasta 80 miljoonaa euroa maksetaan käteisenä ja loput uusina Evolution Gamingin osakkeina.

Evolution Gaming tai Big Time Gaming ei ole vielä toistaiseksi jakanut enempää tietoja liittyen yrityskauppaan ja sen vaikutuksista työpaikkojen määrään. NetEntin yrityskaupan myötä Evolutionin olisi voinut uskoa oppineen jotain, mutta tämä nähdään käytännössä varmasti pian.

Tulevaisuudessa runsailla voittolinjoilla varustettuja live-kasinopelejä?

Big Time Gaming on tunnettu Megaways-ominaisuudestaan, jossa voittolinjojen määrä kohoaa jopa 117 649 kappaleeseen. Kyseisellä voittolinjojen määrällä mahdollisesti muodostuvien voittoyhdistelmien seuraaminen on käytännössä mahdotonta, mikä tekeekin pelien pelaamisesta varsin jännittävää! Evolution Gaming puolestaan on live-kasinopelejä tuottava huippunimi, joka saakin miettimään mahdollisia tulevaisuuden, yhteistyössä syntyviä pelejä. Tuleeko tarjolle kenties jotain BTG:n pelejä live-versioina? Tai ehkäpä pelivalmistajat kehittelevät yhdessä aivan uusia live-kasinopelejä, joissa voittoja tippuu tämän tästä, kiitos tuhansien ja tuhansien voittolinjojen?

Aika näyttää, uudetkasinot.com jää innoissaan seuraamaan tilannetta.