Erilaiset uusimpien kasinoiden järjestämät kampanjat, erikoistarjoukset ja haasteet tekevät pelaamisesta sekä mielenkiintoisempaa että motivoivampaa. Mahdollisuus oman pelihahmon kehittämiseen ja tämän avulla erilaisten seikkailuiden sekä tehtävien suorittamiseen on päivä päivältä kysytympää. Tämän artikkelin on tarkoitus esitellä lyhyesti muutama tämän hetken parhaista seikkailuhenkisistä casinoista sekä tarkastella niiden pelaajalle tarjoamia mahdollisuuksia. Jos siis janoat uusia seikkailuita, uusia kasinobonuksia ja haasteita, lue lyhyet vinkkimme alapuolelta ja tulet niitä takuulla löytämään.

3. Casumo

Casumo ei ole varsinaisesti uusi casino sillä se on perustettu jo vuonna 2012. Tästä huolimatta sivuston yleisilme on erittäin raikas, moderni ja iloiset hahmot piristävät pelaajien päivää vielä tänäkin päivänä. Casumo on pysynyt kilpailussa mukana pidemmän aikaa syystäkin. Se on kasvanut vuosi vuodelta ja pieniä asioita kuten navigointia sivustolla on parannettu jatkuvasti. Myös pelivalikoima on kasvanut päivä päivältä. Tätä nykyä kolikkopelejä sivustolta löytyy jo yli 500.

Casumo on hyvä valinta kenelle tahansa joka on kiinnostunut pelihahmon luomisesta ja sen kasvattamisesta. Pelitilin avattuaan pelaaja tulee löytämään profiilistaan pienen hentoisen Casumo-hahmon, jonka vaatetus rajoittuu vyötäröllä roikkuvaan karatevyötä muistuttavaan vaatteeseen. Kuvitteellinen maailma jossa hahmolla seikkaillaan on nimeltään Odd ja hahmon nimen pelaaja saa luonnollisesti valita itse. Hahmo kasvaa pelaajan edetessä tehtävissä ja sen vaatetus sekä ilme riippuu pelaajan valinnoista sekä aktiivisuudesta tehtävien suhteen.

Kuten edellä mainittu, Casumo-hahmon kehittäminen tapahtuu erilaisia haasteita ja seikkailuita suorittamalla. Näitä sivustolta löytyy paljon. Seikkailut kuljettavat pelaajaa jos jonkinlaisille eksoottisille planeetoille ja tarjoavat samalla palkintoja suoritetuista tehtävistä esimerkiksi ilmaiskierrosten muodossa. Casumo järjestää lisäksi haasteita jotka aktivoivat pelaajia kilpailemaan keskenään. Näistä haasteista saavutettuja palkintoja on myös mahdollista esitellä muille pelaajille.

Casumon pelivalikoima on valtava ja sivusto toimii loistavasti myös mobiilissa. On kuitenkin syytä huomata että live-casinopelit puuttuvat sivustolta tyystin. Muilta osin sivustoa on helppo suositella kenelle tahansa seikkailuhenkiselle, joten ei muuta kuin nokka kohti Odd-planeettaa!

Lunasta Casumon bonus ja pelaa klikkaamalla tästä!

2. Ikibu

Ikibu on vuonna 2016 perustettu casino joka poikkeaa muista tavanomaisista casinoista melko vahvasti sarjakuvamaisen ulkoasunsa vuoksi. Peli sijoittuu pienelle apinasaarelle jonka sisällä liikutaan ylhäältä kuvatun kartan avulla. Sivusto luo grafiikallaan varsin mysteerisen tunnelman ja onnistuu erittäin hyvin luomaan mielikuvan viidakkoon sijoittuvasta aarteenetsinnästä. Löydät sivustolta yli 500 erilaista kolikkopeliä. Jackpot-peleistä kiinnostuneille sivu tarjoaa Mega Moolah, sekä Mega Fortune -vaihtoehdot. Tämän lisäksi tarjolla on kaikki tavanomaiset kasinopelit sekä live-kasino.

Vaikka pelaaminen Ikibulla on vahvasti sidoksissa erilaisiin pelaajan saavutuksiin, hahmon muokkaaminen ei valitettavasti ole mahdollista. Jos pelihahmon muokkaaminen ja kehittäminen on sinulle ykkösprioriteetti, saatat haluta harkita muita vaihtoehtoja.

Pelaajan on mahdollista liikkua kartalla useaan suuntaan ja hänen tulee seikkailunsa aikana suorittaa mitä erilaisimpia tehtäviä joista hänet palkitaan siemenin. Palkkioksi saadut siemenet ovat käytettävissä erilaisten kaupasta löytyvien hyödykkeiden maksamiseen. Niiden vaihtaminen ilmaiskierroksiin on myöskin mahdollista. Kartan sisällä liikkuminen sujuu helposti ja mahdollisuus uusien alueiden avaamiseen pitää mielenkiinnon pelaamiseen seikkailun alla erittäin hyvin.

Uusien alueiden etsimisen lisäksi pelaajilla on mahdollisuus osallistua erilaisiin pelaajien keskeisiin kisoihin. Tämä tarkoittaa että pelaajat kipailevat päivittäin keskenään sekä raha-, että ilmaiskierrospalkinnoista erilaisten haasteiden muodossa. Hyvä asia Ikibun konseptissa on että pelaaja saa palkintona suorituksistaan siemeniä myös ilman tarvetta talletukseen.

Ikibu on hellyyttävä ja mukaansatempaava alusta pelaamiselle. Apinasaari ja sen salaisuudet pitävät seikkailumielisen kiireisenä tarjoamalla kosolti aktiviteetteja ja hyviä etuuksia. Kaiken kaikkiaan Ikibu on vähintäänkin tarkastamisen arvoinen uutuus!

Apinasaaren salaisuudet selkenevät klikkaamalla tästä!

1. Casino Heroes

Casino Heroes vie pelaajan pienelle saarelle jonka asukkaiden arkipäivä koostuu suurelta osin jännittävistä seikkailuista kolikkopelien maailmassa. Sivusto on alusta alkaen onnistunut tarjoamaan asiakkailleen kaiken mitä tavanomaiselta casinotkin. Erikoisuutena sankarimme ovat kuitenkin lisänneet suuren määrän toimintoja pelaajille, jotka haluavat kietoa pelien enemmän tarinankerrontaa, yhteisöllisyyttä, sekä kisailun henkeä. Casino on hyvin tunnettu siitä että he ovat onnistuneet alituiseen päivittämään toimintamalliaan asiakkaidensa toivomaan suuntaan.

Casino Heroes on aina pitänyt yhteisöllisyyteen ja oman pelihahmon luomiseen liittyviä tekijöitä konseptinsa kulmakivinä. Casino on onnistunut uudistumaan jatkuvasti ja konsepti on selkeästi hioutunut ajoista jolloin se vielä tunnettiin nimellä Casino Saga. Monessa mielessä Casino Heroes on edelleen edelläkävijä ja tästä syystä kasinolla onkin mittava pelaajakunta. Vaikka oman hahmon muokkaamiseen ei ole liialti toimintoja, usealle pelaajalle toiminnot riittävät muista pelaajista erottumiseen.

Casino Heroes on edelleen yksi ainoista olemassa olemassa olevista toimijoista joka on onnistunut sulauttamaan kasinopelit sekä roolipelit lähestulkoon saumattomasti. Toisin kuin muut vastaavaa konseptia käyttävät kasinot, Casino Heroes on onnistunut lisäämään pelimaailmaansa erikoisuuten RPG-peleistä tutut “pomoiksi” kutsutut isot pelivastukset. Nämä pelivastukset tuovat tarinaan kernaasti ponnetta sillä päihittääkseen vastukset pelaajan on päästäkseen nähtävä kosolti vaivaa. Taistelut ovat kuitenkin vaivan arvoisia sillä parhaassa tapauksessa pelaajan on mahdollista voittaa peräti 1000 €:a jokaisesta tarinan tarjoamasta 39:sta taistelusta.

Casino Heroes on onnistunut yhdistämään kolikkopelien ja fantasiamaailman todella huikealla tavalla ja onkin selkeästi tehnyt tietoisia valintoja pelivalintojen suhteen. Pelivalikoimasta ei löydy kovin laajaa valikoimaa casinopelejä mutta uusimpien kolikkopelien suhteen pelivalikoimasta on vaikea löytää puutteita. Jos rooli-, tai seikkailupelit ovat mieleesi eikä Casino Heroes ole sinulle ennastaan tuttu, käy ihmeessä tarkistamassa tai saatat jäädä paljosta paitsi!

Siirry Casino Heroesin saarivaltakuntaan tästä!