Maailmanlaajuinen kasinoala on parin viime vuoden aikana läpikäynyt uusia ja merkittäviä muutoksia. Yksi suomalaisittain merkittävin muunnos on koettu naapurimaa Ruotsissa, joka päätti lopettaa pitkään vallinneen pelimonopolinsa ja julkaista oman pelilisenssinsä. Päätös tehtiin jo keväällä vuonna 2018 ja muutokset tulivat voimaan tammikuun ensimmäisestä päivästä lähtien vuonna 2019. Uusi lainsäädäntö avasi Ruotsin pelimarkkinat kaikille ulkomaalaisille yrityksille, jotka haluavat toimia maassa sekä päätti Suomen Veikkauksen tapaisen Svenska Spelin hallitsevan aseman maan ainoana peliyrityksenä.

Jo pitkään Ruotsissa oltiin koettu vanhan järjestelmän haitat, ja hallitusta oltiin lobattu kohti lisenssijärjestelmää. Ulkomaiset rahayritykset olivat jo haukanneet erittäin suuren osuuden maan pelimarkkinoista, jonka johdosta siirto lisenssiin oli melkein pakko kuin valinta. Lisenssistä hyötyy erityisesti Ruotsin valtio, joka saa jokaisesta lisenssistä itselleen mittavan korvauksen sekä monien haittapuolien, kuten peliongelmien, hallinta ja markkinoiden kontrollointi helpottuvat.

Uudetkasinot.com odottaakin mielenkiinnolla, milloin vastaava askel tapahtuu Suomessa. Tutustu kanssamme lähemmin Ruotsin uuteen lainsäädäntöön ja lisenssiin.

Mikä tilanne oli tätä ennen?

Uusi lainsäädäntö otettiin käyttöön ulkopuolisen silmissä nopeasti ja kivuttomasti, mutta tätä edelsi kuitenkin pitkä lobbauskausi. Lobbauksen lisäksi muutosta vauhditti EU-komission uhkaus haastaa Ruotsi oikeuteen siitä, että maa rikkoi sen mukaan EU:n pokeri- ja vedonlyöntisäännöksiä. Ensimmäiset syytökset koettiin jo vuonna 2006. Tästä seurasi 13 vuoden valmistelu, jonka aikana ulkomaalaiset ehtivät kahmaista jopa 50 prosenttia maan rahapelimarkkinoista. Ulkomaalaiset toimijat pystyivät tarjoamaan isomman ja houkuttelevamman pelitarjonnan sekä niiden puoleensavetävät kasinobonukset vain helpottivat pelaajien valintaa.

Kolikkopeli lisenssimuutos

Merkittävien rahapeleistä saatavien verotulojen lipuessa ulkomaalaisten toimijoiden käsiin, Ruotsin eduskuntakin muuttui enemmistöltään pelilisenssin kannattajaksi. Seuraavaksi ongelmaksi syntyi se, minkälaista lisenssimallia käytettäisiin. Ensimmäiset ideat otettiin Tanskan ja Ranskan lisensseistä, mutta uuden lainsäädännön pitäisi myös pystyä kilpailemaan Maltan huippusuositun pelilisenssin kanssa. Ruotsalaispohjaiset, mutta Maltalta toimintaansa pyörittävät jättisivustot Betsson ja Unibet kertoivat myös omia mielipiteitään suunnitelmien edetessä, ja ne valmistuivat vaalikauden lopussa vuonna 2018. Samanlaista puhetta on käyty myös Suomessa, mutta hyvin minimaalisessa kaavassa.

Lainsäädännön hyödyt ja haitat

Ruotsin uusi lisenssi tulee muuttamaan kasinomarkkinoita merkittävästi. Jokainen kasinoalan yritys, niin sivusto kuin pelistudio, joutuu hakemaan lisenssiä, jos se halajaa Ruotsin markkinoille. Osa hakijoista saavat lisenssin ja osa ei, joka johtaa välittömästi valikoiman sekoittumiseen ja vähenemiseen – ruotsalaiset voivat menettää monet viihdyttävät kolikkopelit. Uuden lainsäädännön myötä verotusprosentti on asetettu 18 prosenttiin, joka on huomattavasti korkeampi kuin Maltan 5 prosentin veroprosentti. Tämä ei tee Ruotsin pelilisenssistä houkuttelevaa erityisesti pienemmille peliyrityksille, jotka jatkavat mieluiten Maltalla.

Ruotsalaiset pelaajat ovat suomalaisten rinnalla yksi merkittävimmistä nettikasinoiden asiakasryhmistä, ja uuden lainsäädännön myötä yksikään kasino ei voi operoida Ruotsissa ilman voimassa olevaa lisenssiä. Se voi tarkoittaa suoraan erittäin suuren asiakasryhmän menetystä, joka voi olla merkittävä isku liiketoiminnalle. Pelkkä Maltan tai Ison-Britannian lisenssi ei enää riitä. Jokainen yritys joutuu siis miettimään tarkasti lisenssin hyödyt ja haitat sekä niiden vaikutukset yrityksen tulevaisuuteen. Pelkästään ruotsalaisille pelaajille suunnatut sivustot voivat joutua sulkemaan sivunsa, jos he eivät pysty vastaamaan lisenssin vaatimuksia.

Ruotsin valtion kannalta uuden lisenssin avulla se pystyy tarkkailemaan ja hallitsemaan kaikkia markkinoilla toimivia toimijoita, sillä monet maassa toimivista sivustoista eivät täytä sen kriteereitä. Valtion kassaan kilahtaa myös merkittävästi vero- ja lisenssituloja. Lisenssin saaneet yritykset joutuvat myös kiinnittämään enemmän huomiota peliongelmien estoon, tarjota keinoja ongelmien hallintaan sekä toimia vastuullisen pelaamisen sääntöjen mukaisesti. Lisenssin avulla pyritään myös poistamaan markkinoilta kaikki epärehelliset ja epäreilut kasinobonukset, joiden säännöt ja ehdot kasinot ovat pystyneet tätä ennen sanelemaan.

Pakollinen mobiilitunnistautuminen

Mitä uusi lainsäädäntö tarkoittaa tarkalleen?

Kaikki ne nettikasinot, peliyritykset ja vedonlyöntiyritykset, jotka haluavat toimia Ruotsin markkinoilla, joutuvat hakemaan 1. tammikuuta 2019 lähtien Ruotsin pelilisenssiä. Sen myöntää Ruotsin peliviranomainen, Lotteriinspektionen, jonka nimi vaihtuu uuden vuoden jälkeen Spelinspektioniksi. Lisenssin mukaan ruotsalaisen pelaajan on aina tunnistauduttava sivustolle joko BankID-palvelun kautta tai verkkopankkitunnuksilla, joka mahdollistaa myös rekisteröintivapaiden kasinoiden toiminnan maassa. Kasinoiden myöntämien bonusten määrää on rajoitettu yhteen, joka tarkoittaa vähemmän ilmaista pelirahaa pelaajille. Erikoisena lisänä uuden pelaajan täytyy välittömästi määritellä talletusraja tietylle ajanjaksolle.

Lisenssin myötä pelaaja ei voi pelata laskulle. Pelaajalle on myös tarjottava mahdollisuus sulkea tilinsä ja kaiken markkinoinnin kansallisen sulkujärjestelmän kautta. Kyseinen sääntö on suunniteltu peliriippuvuuden ehkäisyyn. Lisenssi ei sisällä muita merkittäviä rajoituksia, mutta bonusten rajoittaminen yhteen tarkoittaa luultavasti nettikasinoiden tarjoamien uskollisuusohjelmien uudelleenjärjestelyä ja jopa mahdollisesti poistumista markkinoilta.

Toisaalta taas peliongelmaiset juuri jahtaavat kasinobonuksia, joten niiden rajoittaminen auttaa peliongelmien hoidossa. Talletusrajan määrittely kuuluu myös vastuullisen pelaamisen piiriin, ja jopa asiantuntijoiden mukaan se auttaa pitämään rahapelaamisen kurissa.

Muuttuuko tilanne nyt Suomessakin?

Tällä hetkellä Veikkauksella on edelleen rautainen monopoliasema Suomen pelimarkkinoilla. Suomi läpikäy yhtä lailla monia Ruotsin aikaisempia pelaamiseen liittyviä ongelmia ulkomaalaisten toimijoiden vallatessa markkinoita. Tästä huolimatta suomalaiset päättäjät eivät ole ottamassa lisenssijärjestelmää suunnitelmiinsa lähivuosien aikana, vaan he tyytyvät seuraamaan Ruotsin tilannetta sekä sen seuraamuksia. Oman lisenssin edut olisivat kuitenkin yhtä hyödyllisiä Suomelle kuin ne ovat Ruotsillekin, unohtamatta siitä saatavia tuloja valtion kassaan.

Uudetkasinot.com odottaakin mielenkiinnolla, mitä tulevaisuus tuo Suomelle ja kysyy, että olisiko jo korkea aika ottaa Eurooppaa kiinni pelialan kehityksessä?