Nettikasinoihin liittyy paljon monenlaista asiaa. Toisinaan uutisaiheet liikkuvat vakavampien aiheiden ympärillä, toisinaan kerrotaan esimerkiksi kasinoalalla tehdyistä kaupoista. Koronan yhä jyllätessä maailmalla ja arjen ollessa muutenkin toisinaan haastavaa, on hyvä välillä tarjota luettavaksi jotain kevyempää. Nettikasinot ja sanonnat – Kolikkopelit ja sitaatit vuonna 2021 tekee katsauksen kasinomaailmassa käytettäviin lausahduksiin ja sanontoihin!
Tunnetut ja vähemmän tunnetut lausahdukset nettikasinopelaamisen suhteen
Kaikille meille on tullut elämän aikana eteen enemmän ja vähemmän erilaisia lausahduksia. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla, kyllä routa porsaan kotiin ajaa ja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ovat varmasti monille tuttuja lausahduksia, joita on kuullut erityisesti vanhemman polven suusta.
Nämä vanhan kansan lausahdukset ovat säilyneet vuosienkin kuluessa. Sanontoja löytyy kuitenkin lisäksi muualta , myös nettikasinoiden ja nettikasinopelaamisen suhteen! Nämä eivät välttämättä ole aivan yhtä tunnettuja, kuin perinteiset suomalaiset sanonnat, mutta nyt on hyvä aika tutustua!
Voiton hetket ja karvaat tappiot
Nettikasinopelaaminen pitää sisällään sekä hyviä että huonoja hetkiä. Olipa pelistrategia miten hyvä tahansa, tulee kaikille eteen tilanteita, jolloin pelit eivät suju suunnitelmien mukaan. Toisaalta voitonhetkissä on aina jotain maagista.
“A dollar won is better than a dollar earned.” – Unknown
Suomennettuna kyseinen sanonta voisi kuulua: Voitettu dollari on parempi kuin ansaittu dollari. Raskaalla työllä saadut rahat todellakin tuntuvat erilaiselta, kuin onnekkaan sattumuksen seurauksena saadut rahat. Toisaalta isot tappiot jäävät yhtä pistävästi mieleen, toisinaan jopa vahvemmin kuin voitot.
“Few players recall big pots they have won, strange as it seems, but every player can remember with remarkable accuracy the outstanding tough beats of his career.” – Jack King, Rounders
Kyseisen sanonnan mukaan harva pelaaja muistaa isot voittonsa, miten hassulta se tuntuukin, mutta jokainen pelaaja muistaa huomattavan tarkasti peliuransa vaikeimmat hetket. Tappion hetket ovat sekoitus jännitystä, pettymystä, odotusta sekä rahojen menetystä ja ehkäpä tämä saakin ne säilymään mielessä niin tarkasti.
Viisaita sanoja pelihuuman keskelle
Toisinaan pelit tuntuvat sujuvan vähän liiankin hyvin ja onnetar tuntuu suosivan tavanomaista paremmin. Tällöin olisi hyvä pitää mielessä seuraavat sanonnat:
“The gambler who expects to lose is the happiest person at the track.” – Ruby Martin
”Pelaaja, joka odottaa häviävänsä, on pelin iloisin pelaaja.” Nettikasinopelaaminen on sekoitus onnistumisia sekä epäonnistumisia. Jos mielen pitää jatkuvasti kiinni vain voitoissa, voi häviön hetket sekoittaa pakkaa erityisen pahasti. Pelaaja, joka on varautunut häviöihin, ottaa ne luultavasti vastaan paremmin kuin pelaaja, joka ei anna mielessään tilaa sille ollenkaan.
“Quit while you are ahead. All the best gamblers do.” – Baltasar Gracián y Morales
Vielä viisaampaa olisi lopettaa pelaaminen silloin, kun on saanut pelikassan mukavasti plussalle. ”Lopeta silloin, kun olet voitolla. Kaikki parhaat uhkapelaajat toimivat näin.” Todellisuudessa tämä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, pelihuuma vie toisinaan mukanaan aivan huomaamatta.
Vastuullisuus osana pelikokemusta
Toisinaan pelihuuma voi vetäistä pelaajat mukanaan, mutta onneksi nykyään tilanteeseen on tarjolla erilaisia työkaluja. Vastuullinen pelaaminen on nykyään yksi tärkeitä kulmakiviä nettikasinoilla ja oman pelaamisen rajoittamiseksi on tarjolla erilaisia työkaluja. Esimerkiksi istuntojen aikarajoitukset ja talletus- sekä häviörajat auttavat pitämään pelaamisen kurissa, jos se muuten meinaa lähteä käsistä.
”It’s hard to walk away from a winning streak, even harder to leave the table when you’re on a losing one.” – Cara Bertoia
”On vaikeaa lopettaa pelaaminen kesken voittoputken, mutta vielä vaikeampaa kesken häviöputken.” Kyseinen sanonta kertoo hyvin selkeästi pelaamisen toisesta puolesta, huumasta, joka vetäisee helposti pelaajan kuin pelaajan mukanaan.
“Gambling is not about how well you play the games, it’s really about how well you handle your money.” – V.P. Happy
”Pelaamisessa ei ole kyse siitä, miten hyvin pelaat pelejä, vaan siitä, miten hyvin hallitset rahojasi.” Kyseinen sitaatti tuo erinomaisesti esille sen, miten tärkeää oman pelikassan hallinta on. Vaikka pelit sujuisivat kuinka hyvin, ei sillä ole väliä, jos pelaaja jatkuvasti päätyy miinukselle rahojensa suhteen.
Pelaamisen tarkoituksena on hauskanpito, mutta tärkeää on myös pelata vastuullisesti. Ehkäpä näillä sanonnoilla tuodaan jotain uutta kasinopelaamisen piiriin. Mikä sanonnoista oli suosikkisi?