Nettikasinoiden maailmassa sattuu ja tapahtuu jatkuvasti kaikenlaista. Tällä kertaa aiheena ovat Veikkauksen irtisanomiset työntekijöiden suhteen sekä vedonlyöntisivusto 1xbetin operoijan vankeustuomio.

Veikkaus irtisanoo jopa 190 työntekijää

Suomen pelimonopolitoimija Veikkaus on ilmoittanut yt-neuvotteluista, joiden seurauksena irtisanotaan 125-190 työntekijää. Irtisanomisten lisäksi toimija sulkee yhteensä 15 peliareenaa. Yhtenä syynä sulkemisille on kiristyneet vaatimukset, jotka pitävät sisällään muun muassa pakollisen tunnistautumisen sekä häviörajat. Uusien rajoitusten myötä peliareenoiden tuotto ei ole enää entisellä tasollaan. Irtisanomisten ja peliareenoiden sulkemisten lisäksi Veikkaus muuttaa useiden kymmenien työntekijöiden sopimusten ehtoja.

Suurimpana syynä Veikkauksen tulojen tippumiselle pidetään koronavirusta. Yt-neuvottelujen tarkoituksena on vähentää kuluja ja tehdä toiminnasta kannattavampaa tuloksen kannalta. Tarkkaa irtisanottavien työntekijöiden määrää ei ole vielä tiedossa, sillä osalle työntekijöistä tullaan tarjoamaan uudenlaisia rooleja. Kokonaisuudessaan yt-neuvottelujen seurauksena Veikkaus odottaa saavansa vuosittain 15 miljoonan euron säästöt vuoteen 2024 mennessä. Yt-neuvotteluista seuraavien irtisanomisten sekä peliareenoiden sulkemisten on tarkoitus tapahtua vuoden 2022 tammikuussa.

1xbet operoijalle 3 vuoden vankeustuomio

1xbet on iso kansainvälinen toimija, jonka nettikasino on tarjolla useammassakin eri maassa. Venäjälle se ei ole kuitenkaan saanut toimilupaa, mutta toimintaa siellä se ei ole silti estänyt. Venäjälle perustettiin luvaton alusta, jonka kautta ehdittiin tehdä myyntiä noin 762 miljoonan euron edestä, ennen kuin sen toimintaa alettiin tutkimaan.

Yksi toimija kasinon taustalla, Olesya Mospanova, on tuomittu Venäjän tuomioistuimen tekemän päätöksen mukaan kolmen vuoden vankeustuomioon sekä sakkoihin. Toinen tuomittu osapuoli välttyi tuomiolta toistaiseksi, sillä hänellä on pieni lapsi. Tuomio on tarkoitus laittaa käytäntöön myöhemmin, kun lapsi on saavuttanut sovitun iän.

Kumpikin tuomituista osapuolista puuttui oikeusistunnosta, jonka myötä heidän nimensä on lisätty kansainvälisten most wanted -nimien listalle. Sivusto on estetty Venäjän viranomaisten toimesta, mutta osapuolet ovat jatkaneet toimintaa peilattujen sivustojen kautta.

Ruotsissa puhuttavat uudet mahdolliset säännöt kasinomainoksille

Ruotsissa on tuotu esille lakiesitys, jonka myötä kasinomainoksia alettaisiin kohdella samoin kuin esimerkiksi alkoholin mainontaa. Tällä hetkellä voimassa oleva laki vaatii mainostajilta vain maltillisuutta. Uuden lakiesityksen kautta halutaankin tuoda mainontaan lisää sääntöjä.

Kaikki eivät kuitenkaan uudistuksesta ole yhtä innoissaan. Tiukentuvat säännökset voisivat tuoda mukanaan haittoja erilaisille yhteistyösopimuksille esimerkiksi urheiluvedonlyönnin suhteen. Samaan tapaan kuin Veikkauksen tuloja käytetään edunsaajille, myös Ruotsissa urheiluvedonlyönnin sponsorisopimuksista menee noin 80 miljoonan euron edestä etuja urheilun tukemiseen.

Kasinomainontaa pidetään varsin hankalana tätä nykyä ja uusien säännösten myötä siitä voisi tulla suorastaan mahdotonta. On myös kyseenalaistettu sitä, lisäisivätkö tiukentuneet säännökset pelaajien turvallisuutta. Jos säännöksistä tehdään liian tiukkoja, voivat pelaajat lipua enenevissä määrin laittomien kasinoiden pariin. Tiukemman säännöstelyn sijaan parempana vaihtoehtona pidettäisiinkin selkeämpiä säännöksiä nykyisten sääntöviivojen sisällä.