Yggdrasil-pelivalmistajan pelit Veikkauksen peliautomaatteihin

Veikkauksen peliautomaateilla enemmän ja vähemmän viihtyvät pelaajat ovat tottuneet tarjolla olevaan pelivalikoimaan, mutta lähitulevaisuudessa tarjolle tulee myös muita kuin Veikkauksen omia pelejä! Esimerkiksi Yggdrasil-pelivalmistajan pelit saatiin mukaan Veikkauksen peliautomaatteihin vuonna 2021!

Jos Kulta-Jaskan ja JokeriPokerin pelaaminen alkavat puuduttaa, pääsee Veikkauksen pelien parista hyppäämään piakkoin varsin erilaiseen peliympäristöön. Yggdrasil on yksi tämän hetken tunnetuimpia sekä suosituimpia pelivalmistajia, jonka taidokkuus pelien parissa on huomattu kansainvälisesti.

Veikkaus sekä Yggdrasil molemmat ovat päättäneet lähteä liikkeelle uusien kuvioiden kera. Yggdrasilin pelejä on totuttu näkemään vain nettikasinoiden tarjonnassa, mutta uuden yhteistyökuvion myötä pelivalmistajan pelit nähdään ensimmäistä kertaa myös fyysisten peliautomaattien puolella. Kuvio on uusi myös Veikkaukselle, sillä tähän mennessä peliautomaateissa on nähty pelkästään monopolin itse tuottamia pelejä.

Aivan tuntemattomia Yggdrasil ja Veikkaus eivät toisillensa kuitenkaan ole, Yggdrasilin pelejä on nimittäin tarjolla Veikkauksen pelaajille online-puolella. Yhteistyön myötä Yggdrasilin upeista peleistä pääsevät nauttimaan myös fyysisten peliautomaattien käyttäjät.

Yggdrasilin pelit tarjolle vuonna 2021

Yggdrasilin peleistä päästiin nauttimaan peliautomaateissa vuonna 2021. Kesällä, luonnon ollessa upeimmassa loistossaan myös pelaajat pääsivät nauttimaan jostain uudesta.

IGB:n artikkelin mukaan kyseinen yhteistyö on varsin ihanteellinen kummallekin osapuolelle. Yggdrasilille hyppy fyysisten peliautomaattien puolelle sopii sille pelivalmistajan mukaan varsin hyvin ja Veikkaus puolestaan pääsee tarjoamaan pelaajille entistä laajemman pelivalikoiman.

Aivan käden käänteessä kyseinen yhteistyö ei kuitenkaan ole syntynyt, sillä Veikkaus teki varsin tarkan pohjatyön ennen valintaa. Kyseessä ei ole myöskään mikään lyhyt kesäkampanja, vaan sopimuksen osapuolet odottavat yhteistyön jatkuvan pitkään.

Veikkaus on luottanut tähän asti fyysisten peliautomaattien tarjonnassa pelkästään itse tuottamiinsa peleihin, mutta uusi vuosi tuo mukanaan uudet kuviot. Veikkauksen mukaan yhteistyö muiden pelivalmistajien kanssa on nyt teknisesti mahdollista, ja tämän myötä tarjolle haluttiinkin tuoda mahdollisimman pian jo yhden pelivalmistajan pelejä. Veikkaus kertoo valinneensa juuri Yggdrasilin tähän rooliin sen innovatiivisten pelien sekä teknisen moniosaamisen takia. Ennen sopimusta tehty yhteistyö Yggdrasilin sekä Veikkauksen välillä sujui erinomaisesti, joka edesauttoi yhteistyösopimuksen syntymistä. Yggdrasilin ja Veikkauksen yhteistoiminta laajeneekin nyt pelkästään nettikasinopelin puolelta myös fyysisiin peliautomaatteihin.

Veikkauksen pelit ja peliautomaatit

Veikkauksen peliautomaateilla pelaaville monille tuttuja pelejä ovat Kulta-Jaska, Kulta-Jaska 2, Emma, Jokeripokeri sekä Potti di Mare. Veikkauksen peliautomaatteja löytyy hyvin laajasti huoltoasemilta, kioskeilta sekä kauppojen ja kioskien yhteydestä.

Peliautomaateilla pelaavien tulee nykyään tunnistautua, ennen kuin pelaaminen on mahdollista. Kyseinen vaatimus on osa Veikkauksen isompaa prosessia, jossa muun muassa fyysisten peliautomaattien määrää on karsittu useilla tuhansilla. Veikkauksen mukaan tarkoituksena on pyrkiä hallitsemaan pelihaittoja sekä rajoittamaan pelaamista.

Uudetkasinot.com jää seuraamaan tilannetta.

Avatar ikoni nainen

Sofia Nurmi

Sofia toimii sisältövastaavana pysyen aina ajan hermolla kasinouutisten ja trendien suhteen. Hän kertoo pelaajille kaiken oleellisen bonusehdoista, esittelee kiinnostavimpia kasinotarjouksia ja reagoi nopeasti alan muutoksiin. Sofia on useamman vuoden kasinoharrastaja ja kirjoittaa aidosti hyödyllistä luettavaa.

  • 5+ vuotta kasinoalalla
  • Tuntee bonusehtojen koukerot läpikotaisin
  • Lempislotti: Reactoonz